Aloitteet ja kannanotot
Valtuustoaloite 18.3.2024:
Kevyenliikenteenväylä Jalmarintielle
Vuoden 2023 lopulla valmistui toinen tielinjaus Lapijoen päiväkotiin ja ns. uusimmalle asuntoalueelle. Hietatietä ja Jalmarinpolkua jatkettiin, jotta läpikulkuliikenne mahdollistui. Samalla rakennettiin kevyenliikenteenväylä Hietatien jatkeen osalle. Tämä väylärakentaminen paransikin huomattavasti alueen liikkumisen joustavuutta ja turvallisuutta, sekä mahdollisti alueelle tulon ja alueelta poistumisen kahdelta eri suunnalta. Erittäin hyvä ratkaisu.
Kokonaisuuteen kuitenkin jäi pieni valuvika. Kevyenliikenteenväylää ei kuitenkaan rakennettu Jalmarintien osalle. Siis kurvissa, josta Hietatie muuttuu Jalmarintieksi ja siitä eteenpäin Marjastenpellontielle puuttuu noin 400 metriä kevyenliikenteenväylää, joka yhdistäisi Lapijoen asuntoalueen ja siten koko kyläyhteisön kevyenliikenteenväylien osalta olisi valmiiksi rakennettu, toimintakuntoinen ja turvallinen.
Esitämmekin ko. kevyenliikenteenväylän ottamista vuoden 2025 budjetin investointikohteeksi.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtuustoaloite 5.2.2024
Eurajoen kunnan tulee jatkossakin tukea Toimarin asiakkaita lounashinnoissa
Toimintakeskus Toimari on Eurajoella toimiva vammaispalveluiden työ- ja päivätoimintayksikkö. Toistaiseksi Eurajoen kunta on tarjonnut yksikössä aterian asiakkaille maksutta. Päätös on voimassa vuoden 2024 loppuun. Satakunnan hyvinvointialue on päättänyt, että lounashinnat heidän palveluissaan ovat jatkossa 8e/ateria. Toimarissa työskentelevät asiakkaat saavat työpäivästään 5e työosuusrahan. Pääasiallisena tulona asiakkailla on eläke, joka on määrältään takuueläkkeen suuruinen. Jos Toimarin asiakkaat maksavat jatkossa
lounaastaan täyden hinnan, joutuvat he maksamaan siitä, että he käyvät työtoiminnassa. Asiakkaat ovat pienituloisia, joten tämä on kohtuutonta.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden siirtyminen hyvinvointialueelle jätti kuntiin asukkaiden hyvinvointityön. Toimarin asiakkaiden hyvinvointia edistää, että heillä on mahdollisuus ruokailla työtoimintapäivän aikana. Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että kunta tarjoaa jatkossakin Toimarin asiakkaille lounaan maksutta.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtuustoaloite 13.6.2022
Alle 18-vuotiaat maksutta Laitakarin saunaan
Ehdotamme, että Laitakarin saunamaksua ei perittäisi alle 18-v., vaan tuettaisi näin
lapsiperheitä ja korona-ajan vahingoittamia nuoria. Tarjottaisi heille mahdollisuus viettää
vapaa-aikaa kunnan kustamana niin, että yrittäjä kerää nimet ja laskuttaa kuntaa saunojista.
Tämä tukee perheitä, koska saunamaksu ja virvokkeet yhteensä kesän aikana tekevät
sievoisen loven perheen menoihin. Asia on kuitenkin rahallisesti kunnalle melko pieni, mutta iso
perheille ja nuorille.
Eurajoella 13.6.2022
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtuustoaloite 31.1.2022
Levähdyspenkit Eurajoen kyliin
Eurajoen eri yhdistysten toimesta on saatu Eurajoen ja Luvian keskustaan levähdyspenkkejä, joiden tarkoituksena on tukea mm. ikäihmisten liikuntamahdollisuutta. Levähdyspenkkejä olisi tarpeen olla nykyistä enemmän, mm. Eurajoen eri kylissä.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Eurajoen kunta ottaa vetovastuun levähdyspenkkien saamiseksi mahdollisuuksien mukaan Eurajoen eri kyliin ja budjetoi talousarvioon riittävät määrärahat.
Eurajoella, 31.1.2022
Eurajoen sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Valtuustoaloite 15.6.2021
Lapijoen nuorisotalo saattava käyttökuntoon
Lapijoen nuorisotalon kellarikerros on ollut jo pitkään käyttökiellossa. Tilan ollessa pois käytöstä, jää nuorisotalotoiminnalle olennaiset biljardipöytä ja pöytätennis saavuttamattomiin. Tämä vaikuttaa väistämättä nuorisotoiminnan kävijämääriin, kun nuokkarilta ei löydy mitään sellaista, mitä ei voisi muuallakin tehdä.
Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt korona-aikana huomattavasti. Pahimmillaan tilanne on kärjistynyt raakoihin väkivallan tekoihin ympäri maata, mutta pahoinvoinnista kertoo myös muun muassa nuorisopsykiatrian kasvaneet käyntimäärät. Eurajoki ei ole poikkeus siinä, miten poikkeusaika vaikuttaa nuoriin, joiden normaalin henkisen kehityksen ja kasvun kannalta ominta olisi sosiaalinen kanssakäyminen ikätovereiden kanssa. Nuorisotoimintaan pitäisi panostaa nyt entistä enemmän ja nuorisotyön pitäisi tavoittaa toimintaa tarvitsevat nuoret. Lapijoen nuorisotila pitää saada siihen kuntoon, että siellä voidaan järjestää laadukasta nuorisotoimintaa.
Eurajoen sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että tekninen toimi ryhtyy välittömästi toimiin nuorisotilan kellarikerroksen käyttöönoton suhteen ja ottaa Lapijoen nuorisotalon kunnostamisen huomioon vuoden 2022 talousarviossa.
Eurajoella 15.6.2021
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtuustoaloite 15.6.2021
Työmatkapyöräilyn tukeminen
Pyöräilyn hyötyjä voidaan tarkastella niin yksilön, yhteiskunnan, työnantajan, ilmastopäästöjen kuin kansanterveyden näkökulmasta. Pyöräily -kuten liikunta yleisestikin- vähentää stressiä ja parantaa terveyttä pitkällä tähtäimellä, vähentää sairauspoissaoloja ja lisää työssä viihtymistä sekä nostaa työn tuottavuutta. WHO:n mukaan jokainen passiivisuudesta pyöräilyyn siirtynyt henkilö tuottaa yhteiskunnalle säästöä noin 0,70 € per pyöräilty kilometri.
Eurajoki on Hinku-kunta. Liikenteellä on keskeinen merkitys sekä Suomen kansallisten ilmastotavoitteiden että EU:n päästövähennysvelvoitteen saavuttamisessa. Kun pyöräily korvaa autoilua, tulee myös asuinalueesta stressittömämpi liikenteen melun vähenemisen ja ilmanlaadun paranemisen myötä. Tämä pätee niin kaupungeissa kuin maaseudulla.
Eurajoki on profiloitunut myös lapsiystävälliseksi kunnaksi ja tässä voimme näyttää lapsille ja nuorille esimerkkiä miten tulevaisuudessa terveys- ja ilmastoasioita hoidetaan.
Eurajoen kunta on hankkinut työntekijöiden käyttöön polkupyöriä, joilla voidaan siirtyä työpäivän aikana työpisteeltä toiselle. Pyöräilyä olisi kannustettava laajentaa myös työmatkoille niille, joille se on mahdollista. Harva pyöräilijä on pelkkä työmatkapyöräilijä. Matkoja myös ketjutetaan, ja työmatkat muuttuvat helposti esimerkiksi kotimatkan aikana asiointimatkoiksi. Vaikka kaikki eivät voi kulkea työmatkoja pyörällä, se ei silti saisi estää kaikkia nauttimasta pyöräilyn hyödyistä eikä siihen kykenemättömiä saa syyllistää.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ehdottaa, että Eurajoen kunta työnantajana kannustaa työntekijöitään työmatkapyöräilyyn luomalla työmatkapyöräilyn kannustinjärjestelmän, sekä rohkaisee alueensa yrityksiä toimimaan samoin. Kannustinjärjestelmä voi olla esimerkiksi suora rahallinen tuki tai aineellinen tai esim. pyörähuollon korvaaminen.
Eurajoella 15.6.2021
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kannanotto 12.11.2020
Roskikset Eurajoen pikavuoropysäkeille
Satakunnassa on lähes koko syksyn ajan ollut covid-pandemian johdosta julkisessa liikenteessä voimassa maskisuositus. Maskeja käytetään kohtalaisesti ja useilla bussimatkustajilla on käytössä kertakäyttöiset maskit. Eurajoella on taajama-alueen bussipysäkeillä roskikset, joita tyhjennetään säännöllisesti. Pysäkkien ympäristöt ovat pysyneet siistinä ja maskit ovat löytäneet tiensä oikeaan paikkaan. Valtatien varressa ei roskiksia kuitenkaan ole. Tämä näkyy erityisesti pikavuoropysäkkien ympäristössä roskaamisena.
Eurajoen sosialidemokraatit ry ja Luvian työväenyhdistys ry ovat vuosikokouksissaan keskustelleet asiasta ja esittävät, että pikavuoropysäkeille hankitaan roskikset. Tyhjennys hoituisi samalla, kuin taajama-alueen roskikset tyhjennetään. Roskikset olisivat kunnalta imago- ja ympäristöteko. Samalla kannustettaisiin kuntalaisia noudattamaan THL:n antamaa maskisuositusta ja huolehtimaan omasta ja muiden terveydestä ja turvallisuudesta.
Teemu Valtonen
Eurajoen sosialidemokraatit ry
Esa Talasma
Luvian työväenyhdistys ry
VALTUUSTOALOITE 29.9.2020
Kuntakehityslautakunnan perustaminen
Yksi kuluvan valtuustokauden kuntastrategian keskeisistä tavoitteista on pitää kunta vetovoimaisena. Talousarviossa on eri hallintokunnilta nimetty painopisteitä, joiden avulla siihen pyritään. Hallintokuntien päätösten lisäksi tarvitaan kaikkia hallintokuntia yhteen sitovia tavoitteita ja kehittämissuunnitelmia, sekä selkeää suunnitelmaa kuntaimagon kehittämiseksi niin, että Eurajoki pysyy yhteiskunnan kehityksessä mukana. Mm digitalisaatio ja viestintä ovat aiheita, joiden eteen pitäisi tehdä töitä poikkihallinnollisesti ja ennen kaikkea mahdollistaen vuorovaikutuksen kuntalaisten kanssa.
Elinvoimaiselle kunnalle kaiken kokoiset yritykset ovat elinehto. Tällä hetkellä yritystoiminnan edellytyksiä ja yritysten tarpeisiin vastaamista ei Eurajoen kunnassa kehitetä järjestelmällisesti. On tärkeää huomioida kaikki yrittäjät, niin yksinyrittäjät, maanviljelijät, perheyritykset kuin suuremmatkin yritykset.
KESSOTEn myötä Eurajoen kunnanhallitukselle siirtyy vuoden 2021 alusta lisää vastuita, jotka vaativat erityistä perehtyneisyyttä kunnanhallituksen jäseniltä. Vastuita määriteltäessä kunnanhallituksen vastuut ovat pikkuhiljaa kasvaneet ja monipuolistuneet. Kunnanhallituksen jäsenet ovat aina olleet tunnollisia ja asioihin hyvin perehtyviä. Luottamushenkilötyötä tehdään kuitenkin oman työn ohella, joten on syytä varmistaa, että edellytykset laadukkaaseen päätöksentekoon säilyy. Katsomme, että kuntakehittäminen tarvitsee suurempaa intensiteettiä, mitä kunnanhallitus tässä tilanteessa voi yksittäiselle asialle antaa.
Eurajoen demarit esittää, että valtuustokaudelle 2021-2025 Eurajoelle perustetaan kuntakehityslautakunta. Lautakunnan esittelijänä toimii kehitysjohtaja. Lautakunnan vastuulle tulee mm. yritystoiminnan edellytysten, maaseutupolitiikan, viestinnän sekä kunnan ja kuntaimagon kehittäminen. Vastuunjakoa uudelleen tarkastelemalla luodaan lautakunta, jolla on hyvät toimintaedellytykset kunnan kehittämiselle ja oikeudet päätöksenteolle.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
VALTUUSTOALOITE 29.9.2020
EURAJOEN IKÄIHMISTEN ASUMISYKSIKÖIDEN ASUKKAILLA ON OLTAVA MAHDOLLISUUS TAVATA LÄHEISIÄÄN SISÄTILOISSA
Covid-19 -viruksen aiheuttama pandemia on koetellut erityisen rankasti asumisyksiköissä asuvia ikäihmisiä. Kevään täydellisen eristämisen jälkeen ikäihmiset ovat saaneet tavata läheisiään vain ulkotiloissa. Syksy on kuitenkin jo pitkällä ja ilmat viilenevät, eikä ulkona tapahtuvat tapaamiset ole hetken päästä enää inhimillisiä.
Laadukas vanhustyö ei korvaa läheiskontakteja. Läheisten tapaamisilla on merkittävä tervehdyttävä ja elämänlaatua parantava vaikutus, jota työntekijät eivät voi mitenkään korvata. Kevään eristyksissä olo alensi useiden ikäihmisten psyykkistä hyvinvointia merkittävästi. Kesän tapaamiset ulkotiloissa ovat auttaneet asiaan vähän, vaikka edelleen poikkeusolot ahdistavat monia. Mielialan laskulla on tutkitusti todettu olevan vaikutusta paitsi elämänlaatuun, myös ikäihmisten fyysiseen terveyteen.
Ei voida ajatella, että talvipakkasella ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa olevat ikäihmiset tapaavat läheisiään ainoastaan ulkotiloissa. Jos syksyn viiletessä tapaamiset läheisten kanssa vaarantuvat, ei voida sanoa, että vanhustenoikeudet ja laadukkaat vanhuspalvelut toteutuvat Eurajoen kunnassa.
Eurajoen demarit esittää, että Eurajoen kunta aloittaa välittömästi toimet sisätiloissa toteutettavien läheisten vierailujen mahdollistamiseksi kunnan ikäihmisten asumis-, hoiva- ja terveyspalveluiden asukkaille. Tapaamisiin tarvittavat suojavälineet tarjotaan vierailijoille. Ei riitä, että tilojen järjestäminen on ensi vuoden talousarviossa, ratkaisu tarvitaan jo tänä syksynä.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
DEMOKRATIAA EI SAA KAVENTAA
Eurajoen demarit ovat huolissaan kuntalaisdemokratian kaventumisesta, jos valtuutettujen määrää vähennetään nykyisestä kahdeksalla kuntalaissa säädettyyn minimiin. Kuntaliitoksen jälkeen Eurajoen kunnanvaltuuston jäsenmääräksi päätettiin 35, mutta kunnanjohtaja esittää kunnanhallituksen 12.5. pidettävässä kokouksessa tulevalle valtuustokaudelle määräksi 27:ää valtuutettua.
Valtuutettujen määrän lisäksi on keskusteltu lautakuntien vähentämisestä ja valiokuntamalliin siirtymisestä. Valiokuntamallissa edustajat ovat valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Kaikki nämä vaihtoehdot kaventavat hartioita, joilla kunnallinen demokratia lepää. Jotta demokratia voi toteutua ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet säilyä vahvoina, ei näitä hartioita saa tarpeettomasti kaventaa.
Liian kapeat hartiat voivat aiheuttaa myös haasteita kuntavaalien ehdokasasettelulle. Ehdokkaaksi lähtevät ovat kiinnostuneita vaikuttamaan kotikuntansa asioihin. Mitä vaikeampaa on saada mitäänvaikutusmahdollisuuksia, sitä korkeampi on kynnys laittaa itsensä likoon vaalityössä. Kuntalaisten etu on kattava ehdokaslista, josta äänestämällä on mahdollisuus aidosti vaikuttaa valtuuston kokoonpanoon.
Ei sovi myöskään sivuttaa sitä, etteivät olosuhteet ole muuttuneet kuluvan valtuustokauden aikana riittävästi, jotta valtuutettujen määrään olisi perusteltua kajota. On myönnettävä, että kuntaliitoksen jälkeinen yhteiselo liitoskuntien välillä ei ole vielä päässyt niin pitkälle, että voidaan luottaa alueellisen tasa-arvon toteutuvan pienemmällä paikkamäärällä. Eurajoki on laaja kunta ja kunta muodostuu vahvoista kylistä. Näistä kylistä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa kunnan päätöksentekoon.
Eurajoen demarit kannattavat valtuutettujen määrän pitämistä ennallaan ja lautakuntien säilyttämistä Eurajoella.
Eurajoen sosialidemokraatit ry
Luvian työväenyhdistys ry
VALTUUSTOALOITE 4.2.2020
EURAJOEN JOKIVEDEN MITTAUSTIEDOT
Olemme varmasti kaikki huolissamme kuntaamme halkovan Eurajoen jokiveden tilasta ja veden laadusta. Kyseisen virtauksen vettä käytetään muun muassa esimerkiksi kasteluvetenä, talous- ja hyödykeveden saamiseksi ja käy siinä joku todistetusti itseään uittamassakin.
Jokiveden laatu Eurajoessa vaihtelee suuresti johtuen jo ihan normaaleista sadevesistä, sulamisvesistä ja erityisesti siitä mitä ne tuovat mukanaan merta kohti virratakseen. Ikuista kamppailua tuntuu olevan myös mitä meitä ylempänä jokivarressa olevat tahot ja niiden purkuputket virran vietäväksi päästävät.
Aloitteeni on esitykseltään kaksiosainen.
Ensiksi esitän, että Ely-keskuksen Eurajoen veden laadun mittausasemien (Kuurnamäki ja Vuojoki) tuodaan linkkinä ja selityksillä mitattavista tiedoista Eurajoen kunnan nettisivuille näkyvälle paikalle.
Toiseksi esitän, että Vuojoen mittauspisteestä rakennetaan näyttö liikennevalojen värein jokiveden tilasta yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa. Tämä voidaan visualisoida kunnan nettisivuille, mutta sen lisäksi myös jo olemassa olevaan mainos- / näyttötauluun kunnan keskustaan ihmisille nähtäväksi.
Linkki mittaustieto sivulle: http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/vesimittari/
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
VALTUUSTOALOITE 4.2.2020
LIIKUNTALUOKAT EURAJOELLE
Lasten ja nuorten peruskunto on laskenut oleellisesti lähivuosien aikana, ja samalla heidän liikunnalliset perustaitonsa ovat heikentyneet huomattavasti. Toisaalta liikunnan harrastaminen on enenevissä määrin myös jakaantunut nuorisossa. Paljon liikkuvien lasten määrä on lisääntynyt, keskimäärin liikkuvien määrä vähentynyt ja vähän liikkuvien joukko on kasvanut. Lasten tasoerot ovat koulujen liikuntatunneilla valtavat ja tätä samaa huomaa nuorten harrastustoiminnoissa, kun lapsia pitää jakaa isolla väliviivoilla tasoihin jo ihan liikunnallisen perustaidon kohdalla.
Paljon liikkuvien lasten into liikkua saattaa ja yleensä johtaakin intohimoksi jotakin tiettyä lajia kohtaan, mutta voi olla myös vain suurta paloa harrastaa liikuntaa. Tätä pitäisi mielestäni tukea antamalla heille siihen hyvä mahdollisuus laadukkaan koulunkäynnin ohella. Urheilijoiden ja aktiivisesti liikkuvien nuorten sijoittaminen samaan ryhmään koulussa ja liikuntatunneilla luo heille vahvistusta identiteettiin urheilijana, lisäksi se luo tervettä ja urheilijoille luonteen omaista kilpailua, sekä mahdollisuutta oppia toisiltaan.
Suomessa on toiminnassa hajautettuja liikuntaluokkamalleja, sekä varsinaisia liikuntaluokkia peruskouluissa. Hajautetussa mallissa oppilaat ovat eri luokilla, mutta liikuntatunneiksi heidät kootaan yhteen ja samaan ryhmään. Varsinaisella liikuntaluokalla oppilaat muodostavat oman luokan koulunkäyntiin. Liikuntapainotteiset luokat ovat myös mahdollisesti joko koulun sisäisiä tai sitten kuntatason ratkaisuja. Koulun sisäisessä mallissa luokan oppilaita voivat olla vain sen koulun käyntialueen oppilaat, kun taas kuntatason mallissa liikuntaluokalle voi hakea koko kunnan alueelta ja koulun käyntialueesta ei tarvitse tässä mallissa välittää.
Liikuntaluokalla käydään koulua normaalisti opetussuunnitelman mukaan, mutta heillä on koulun perusliikunnan lisäksi oman liikuntaluokkansa kanssa lisäliikuntaa. Niillä tunneilla heille annetaan mahdollisuutta koulun käynnin ohella vahvistaa suuntautumistaan urheiluun ja liikuntaan. Liikuntaluokalle haetaan soveltuvuuskokeiden kautta. Kokeissa mitataan yleisiä liikunnallisia taitoja ja fyysisiä ominaisuuksia, ne eivät keskity minkään lajin erityisosaamiseen.
Esitän, että Eurajoella otetaan selvitykseen liikuntaluokkien perustaminen peruskoulun luokille 7-9. Esitän liikuntaluokkien selvitettäväksi malliksi tekstissä mainittua kuntatason ratkaisua eli oppilas voi hakea liikuntaluokalle välittämättä koulun käyntirajoista.
Eurajoen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä