Irja Suoyrjö: Kunnan henkilöstö on voimavara

15.2.2021

Minäkin olen kuntatyöntekijä, ollut jo liki 20v ja paljonkin voin jo sanoa nähneeni.

Tapa tehdä ja toimia on muuttunut paljon siitä mistä itsekin aloitin työni Eurajoen kunnalla.

Salaatit ja muut eivät tulleet vielä pusseissa pestyinä ja pilkottuina valmiina salaatteihin laitettaviksi. Perunat tulivat ns. multaperunoina ja kaikki oli käsityötä alusta loppuun. Kuoriminen ja pilkkominen, toki koneitakin oli apuna, mutta nykyään voit tilata kaiken sen valmiina kuutiona, suikaleena, pestynä ja kuorittuna pussissa kylmiöön.

Tilaukset hoituivat puhelimella ja vielä usein niin päin, että sinulle soitettiin, mitä laitetaan. Nykyään tilaukset hoidetaan koneilla ja tukkujen omien tilausjärjestelmien kautta ja harvoin sinne tarvitsee soitella.

Onko oivassa hymynaamaa, vaiko surunaamaa, onko pintapuhtausnäyte hyvä vai mikä se on. Mittareita on joka lähtöön ja lippuja ja lappuja kansiot pullollaan. On vuosikello, seinäkello, uunikello ja kellokortti. Muistanko kaiken laskea, liimata, leikata, tallentaa. Kaiken tämän ja niin paljon muutakin, mitä ei kukaan näe, hoitaa kuntatyöntekijä. Ilmoittaa pimeistä lampuista, rikkoutuneista saranoista, vuotavista hanoista, ja kaikista muistakin pienistä ja suurista korjattavista ja huolehdittavista asioista.

Koneet ja laitteet, digiloikat, pelit ja pensselit eivät näe sitä lapsen iloa, minkä minä saan nähdä joka päivä työssäni, kun pieni ihmistaimi tulee keittiön ovelle sanomaan kiitos, kukin omalla tavallaan.

Kiitos, sanon minäkin Eurajoelle, kun kaikissa meidän laitoksissamme saamme sen kiitoksen kuulla omien asiakkaittemme taholta. Meillä on lähiruokaa, joka tehdään jokaiselle lähellä sydäntä.

Tämä pieni kirjoitus oli matka muistoihin ja sanonta ” aika kultaa muistot” toimii hyvinkin. Olen onnellinen, kun olen tätä matkaa saanut tehdä hyvien ja taitavien työtovereiden kanssa.

Muutokset ovat pysyviä ja niiden mukana pysytään, ihmisiä muutoksien keskellä ei saa unohtaa, me teemme kaikki parhaamme.

”Mikään matka ei ole liian pitkä kulkea, kun sen tekee hyvässä seurassa”

 Irja Suoyrjö