Elina Mustonen: Tasa-arvoa ja luotettavuutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

27.4.2023

Kaikille saatavilla olevat palvelut ovat hyvinvoivan yhteiskunnan tärkein tehtävä. Perusta jonka päälle hyvinvointivaltio rakentuu. Tiedottaminen muutoksista on tärkeää, jotta osataan hakea palvelua oikeaan aikaan oikeasta paikasta.

Nämä täytyy huomioida kaikessa päätöksenteossa.

Oikeus sosiaaliturvaan on ihmisoikeusasia. Suomalaista sosiaaliturvaa pidetään yleisesti hyvänä. Monikaan joka sanoo sosiaaliturvan varassa elämisen olevan liian helppoa, ei ole koskaan joutunut tulemaan toimeen pelkästään tukien avulla.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa kyllä päivityksiä. Järjestelmää on selkiytettävä ja yksinkertaistettava. Luukulta luukulle kulkeminen on omaishoitajalle, työttömälle, sairaalle, vanhalle, lapsiperheelle tms. liian rankkaa tai jopa mahdotonta.

Kukaan ei saa jäädä järjestelmässä palveluiden ulkopuolelle.

Suomalaisten terveyserot ovat kasvaneet toiset voivat entistä paremmin, kun taas huonosti voivat ja sairaat ovat entistä sairaampia ja voivat koko ajan vain huonommin. Puhutaan jo kahden kerroksen väestä.

Terveyserojen kaventaminen on sote- palveluiden tulevien vuosien keskeinen tehtävä!Asiakasmaksut tai lääkekulut eivät saa muodostua esteeksi terveydelle tai sairauksien hoidolle.

Rahoitus alueilla on turvattava. Jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, jotka täytyy ottaa huomioon. Rahoituksen riittävyyden kannalta alueiden on tehtävä tarkkaa harkintaa palveluidensa järjestämisestä, mutta sen lisäksi on huomioitava, että alueita tulee rahoittaa niin, että palveluiden järjestäminen on mitenkään edes toteutettavissa.

Meidän tulee kiinnittää huomio erityisesti matalan kynnyksen palveluiden saatavuuteen.

Ennaltaehkäisy on aina halvempaa sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Otetaan jo vihdoin myös huomioon omaishoito; varsinkin kun meillä on enenevää pulaa hoitajista ja rahasta. Omaishoito säästää rahaa jopa tuhansia euroja kuussa. Miten meillä on varaa jättää tämä huomiotta jatkuvasti? Vaikka ihminen kuinka rakastaa, voi silti uupua.