Elina Mustonen: Vanhuspalvelujen kehittäminen

16.2.2021

Hoitajamitoitus vanhuspalveluissa -lakiin sidottuna- on ollut monen toive jo pitkään ja nyt sitä jo pitäisi toteuttaa ja sen toteutumista myös seurata ja edistää.

Jotta hoitohenkilöstön aika vanhusten parissa toteutuisi aidosti, tarvitaan kiireesti työtehtävien uudelleen organisointia ja lisää työntekijöitä. On ryhdyttävä toimeen eikä vain ihmeteltävä. Tarvitaan organisointikykyisiä ihmisiä ja oikeanlaista johtamista.

Ikäihmisten tehostettua palveluasumista ja pitkäaikaista laitospalvelua koskeva hoitajamitoitus astui voimaan lokakuussa 2020. (Lain mukaan yksiköissä on oltava 7 hoitajaa 10 hoidettavaa kohden (henkilöstömitoitus 0,7) viimeistään vuoden 2023 huhtikuuhun mennessä. Hidasta on kuitenkin. Hoitotyö ja tukityö (siivous, vaatehuolto, ruokahuolto, virike) on erotettava toisistaan ja kaikkien työpanosta tärkeänä osana prosessia on arvostettava.

Kaikkia työntekijäryhmiä tarvitaan. Elämänlaadun parantamiseksi myös virikkeen tulisi olla ammattimaista ja säännöllistä (ulkoilu, laulu, muistelut, keskustelut yms.).

Muistisairauksien yleistyessä niiden tunnistamiseen, hoitoon ja esim. omaishoitajien ohjaamiseen ja virkistykseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Siltä osin hoivapommi on tulossa joten kannattaa varautua.

Seuraavaksi on keskityttävä kotihoidon kehittämiseen. Mitä se sitten tarkoittaa? Kotihoito yleistyvänä mahdollistaa turvallisen kotona asumisen ja tukee toimintakykyä kuntouttavilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Kotiin annettavien palveluiden tulee tukea kotona selviytymistä.

Omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa tukeminen on tärkeää. Avun tarve tulee selvittää ja antaa tasapuolisesti palveluja niiden tarvitsijoille. Huolehditaan yhdessä siitä, että apua tarvitsevat sitä myös saavat.

Koulutetun hoitajan tulee saada tehdä työtään kiireettömästi vanhuksen luona, eikä joutua olemaan koko ajan muualla. Tämä on myös työsuojelua.

Tiedonkulkuun hoitavien tahojen välillä tulee kiinnittää huomiota ja maksujen määräytymisen tulee olla avointa ja toisiinsa verrattavaa. Myös palveluntuottajan valinnan on oltava avointa ja julkinen sektori tulee säilyttää pääasiallisina palveluiden tuottajina ja yksityiset täydentäjinä.

Elina Mustonen