Tuula-Marja Sainio: Vapputervehdys

29.4.2021

Olen noormarkkulaisen torpparin tyttärentyttären tytär. Äitini, synt,1934, sai nimekseen Hilkka Vappu Edith. Pienenä tyttönä ihmettelin nimeä Vappu, koska minulle se sana merkitsi kevään alkamista,polkupyörän talvisuojasta poispääsyä  ja polvisukkia niiden pitkien kamalien,lököttävien sukkien ja sukkanauhaliivien tilalle.Muistan, että äitini piti Vappua tärkeänä nimipäivänään ja sitä aina fiirattiin.Uskon, että äitini Vappu-nimi oli tuffani "radikaalin"ajattelun satoa;vappua oli alettu juhlia työväen juhlana 1800-1900-lukujen taitteessa,isoimmilla paikoilla marsseina ja kulkueina, pienillä paikoilla vain myötäelämisensä.Ajatuksena marsseille oli yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien parantaminen.

Suvussani ei ollut "kouluja käyneitä",elettiin maaseudulla, missä käytiin kansakoulua ja sitten mentiin töihin. Älyä ja halua olisi kyllä ollut,mutta ei rahaa eikä muitakaan mahdollisuuksia.

Minä pääsin oppikouluun ja aikoinaan sain ylioppilastutkinnon suoritettua sukuni ensimmäisenä ylioppilaan. Pääsin opiskelemaan ja valmistumaan peruskoulun luokanopettajaksi 1970-luvulla, jolloin peruskoulu teki tuloaan koko Suomeen alkaen Lapin läänistä.Peruskoulun tavoitteena oli avata opintie ilmaisena kaikille lapsille.9-vuotisen opintaipaleen jälkeen oli mahdollista jatkaa joko ammatillisessa tai lukiokoulutuksessa. Sosialidemokraatit olivat voimakkaasti mukana uudistuksen puolesta vanhoillisen oikeiston vastustaessa ja pelätessä yhteiskuntajärjestyksen kaatumista.Vuosikymmenten aikana lukuiset nuoret ovat saaneet mahdollisuuksia, mistä isovanhempamme eivät voineet haaveillakaan.

Nyt oppivelvollisuuden laajentuessa 18-vuotiaaksi on tavoitteena ,että peruskoulun päättävä suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Keskeistä on aina ollut tasa-arvon ideologia.

Minä uskon tasa-arvoon sukupuolten, yhteiskuntaryhmien, ikäryhmien kesken sekä koulutuksen voimaan.Suomalainen koulu on kansainvälisesti arvostettu ja tulokset erinomaisia verrattuna monen maan konservatiiviseen ja kalliiseen koulutukseen.

Omaan vappuuni on tullut opiskelijavapun piirteitä, mutta perusajatus on sama kuin sata vuotta sitten: henkisellä marssilla yhteiskunnan ja sosiaalisten epäkohtien parantamisen puolesta aina ja menneitten sukupolvien työtä ja menetyksiä kunnioittaen. Eurajoen demarit kunnioittavat Vapun perinteitä Irjanteella Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä kukkien laskulla ja puheella sekä kirkonkylällä kukkien laskulla sankarihaudalla.

Rohkeita ihmisiä on tarvittu aina, niin tänäkin päivänä tässä yhteiskunnassa ja Eurajoen kuntapolitiikassa!

Tuula-Marja Sainio