Ylpeästi demari
1.1.2024
Tämä vuosi toi mukanaan minulle suuren luottamustehtävän. Saan toimia Luvian työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Olen kiitollinen luottamuksesta, jota minulle on osoitettu, kun minut on tähän tehtävään valittu. Pyrin olemaan tämän luottamuksen arvoinen.
Olen syntynyt demari-perheeseen ja olen kolmannen polven eurajokelainen kuntapoliitikko. Pienenä tyttönä demariperheen lapsi kävi Nuorten Kotkien kerhossa, vähän vanhempana piti sitä kerhoa itse ja aikuiseksi tultuani istuin Nuorten Kotkien liittohallituksessa toistakymmentä vuotta. Siinä rinnalla kasvoin myös aktiiviseksi vaikuttajaksi kunnan toiminnassa. Luvialla sain jo nuorena aikuisena koittaa siipiäni perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja kuntaliitoksen jälkeen toimin nyt toista kautta sivistyslautakunnan puheenjohtajana. Jokaisesta näistä luottamustehtävästä olen kiitollinen, sillä ne ovat opettaneet minulle paljon ja olen päässyt vaikuttamaan moniin merkityksellisiin asioihin.
Luvian työväenyhdistyksen puheenjohtajana haluan olla erityisesti yhteistyön tekijä ja sillan rakentaja. Toivon, että puheenjohtajakaudellani tiivistämme entisestään yhteistyötä Eurajoen sosialidemokraattien kanssa niin, että me molempien yhdistysten jäsenet koemme kuuluvamme samaan Eurajoen demarien perheeseen. Yhdessä olemme vahvoja ja siksi kuntapolitiikan lisäksi meidän pitää panostaa järjestötoimintaan ja jäsenistöömme. Tavoitteni on, että yhteisistä jäsenilloista tulee säännöllinen osa yhdistystemme toimintaa. Toivon myös, että me luvialaiset demarit osallistumme yhdistysten yhteisiin yleisiin kokouksiin sankoin joukoin ja osallistumme demariaatteen ylläpitämiseen Eurajoella.
Meillä Luvialla on demareilla suuri ylpeyden aihe yksi seutukunnan parhaista työväentaloista. Wellamo on käynyt läpi peruskorjauksen ja sitä on kehitetty jatkuvasti. Taloa ylläpidetään edelleen talkoovoimin ja siitä voimme vähän röyhistää rintaamme. Varauskirjassa on koronavuosinakin riittänyt täytettä, joten talkoolaiset eivät ole päässeet lepäämään laakereilla. Silti kaikki on pyörinyt loistavasti ja palaute vuokralaisilta on ollut hyvää. Tällainen talkoohenki ei ole itsestäänselvyys, vaan saamme olla kiitollisia jokaisesta talkootunnista, joka talon eteen on tehty.
Vaikka tänä vuonna on kahdet merkitykselliset vaalit, meidän pitää katsoa myös eteenpäin. Tänä vuonna meidän on aika käynnistää työ myös seuraavan vuoden tärkeiden vaalien, kuntavaalien ja aluevaalien vaalityöhön. Syksyllä Eurajoen markkinoilla meillä on ensimmäiset suostumuksensa antaneet kuntavaaliehdokkaat tapaamassa kuntalaisia. Eduskuntavaaleissa Eurajoki oli punainen, joten meillä on kuntavaaleihin hyvä pohja, josta lähteä rakentamaan. Lupaan henkilökohtaisesti tarjota pullakahvit ensimmäiselle demarille, joka Eurajoella lupautuu ehdokkaaksi 2025 kuntavaaleihin.
Uskon, että meillä on hieno matka edessä yhdessä. Voimme olla ylpeitä siitä, että olemme demareita ja kuulumme tähän joukkoon, joka haluaa olla mukana tekemässä Eurajoesta, Satakunnasta ja jopa koko Suomesta vielä piirun verran parempaa paikkaa. Kiitos, että saan olla mukana!
Outi Veijonaho
Luvian työväenyhdistyksen puheenjohtaja